Nämä eivät ole niitä uusia tuulia, joita lupailin joulun jälkeen puhaltavaksi. Tämä on hurjasti isompi puhuri ja pahoin pelkään, että se työnsi ne suunnitellut tuulet jonnekin eteläiselle pallonpuoliskolle. Joudumme siis vielä odottamaan, että ne löytävät takaisin kotiin.
Uusi koti oli toki ollut etsinnässä jo viime vuoden puolellakin, joten sen löytyminen ennemmin tai myöhemmin ei ollut mikään yllätys. Yllätys sen sijaan oli, kuinka täydellisesti niin etsintäprojekti kuin juuri sen oikean löytyminen vei kaiken huomioni ja energiani.
Tänään kirjoitin nimeni kauppakirjaan ja sain hypistellä osakepapereita hetken ennen niiden siirtymistä pankin säilytykseen. Sitten minulla olikin avaimet kädessäni. Ihan omat avaimet. Ihan omaan kotiin! *
Se on paljon parempi, kuin mitä uskalsin toivoakaan löytäväni! Huoneet ovat niin korkeat ja ikkunalaudat niin leveät, että tunnen itseni pikkuihmiseksi. Vessan ovessa on hauska alkuperäinen lukko ja pohjoispuolen seinässä vanhanajan "kylmäkaappi". Minun ja naapurin välissä oleva seinä on muurattu paikalleen niinä aikoina, kun isovanhempani vasta päästelivät ensirääkäisyjään.
Halusin siis vain kertoa, että olen paitsi hengissä, myös erittäin onnellinen :). Luvassa on taas remonttia, mutta yritän siitä huolimatta kutsua ne oikeat uudet tuulet takaisin kotiin ja puhaltamaan.
* (Jos unohdetaan hetkeksi se pikkuseikka, että myös minä siirryin samalla erään pankin omistukseen aika moneksi vuodeksi.)
tiistai, tammikuu 20, 2009
Nyt puhaltaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommentti(a):
Onnea omasta kodista! Koti on todella tärkeä paikka, minun alkaa kohta olla minun eikä pankin - vihdoinkin ;)
Ja kiitos kissakommenteista - on ihana löytää ihmisiä, jotka ovat yhtä totaalisen hurahtaneita katteihin. Töissä puolet porukasta katoaa paikalta kun avaan suuni:"Indy ja Piki...". Ja oppilaat varmaan muistavat vielä 20 vuoden päästäkin sen hullun open joka neuloi koko ajan ja puhui vaan kissoistaan...
Kyllä minä sen jossain pääkopan perukoilla tajuan, että ei ne tulppaaneista heti kupsahda, mutta kun Indy sairasti silloin vuoden vaihteessa ja muutenkin elämä on meikäläistä potkinut päähän, olen muuttunut tosi ärsyttävän hermoheikoksi hysteerikoksi. Ärsytän itseäni ja yritän toipua takaisin omaksi positiiviseksi itseksi - työt vaan tuppaa häiritsemään tätä prosessia.
Niin ja piti vielä kirjoittamani, että taisin menettää loputkin maineen/kunnioituksen/järkevyyden rippeet jouluna kun lähetin koko suvulle ja kaikille muillekin joulukortit, joissa komeilivat - tadaa! - kissat ;) Eli voisin ihan hyvin ostaa luomuruusuja ja nyppiä piikit pois.... Ja kyllä, nämä kahjot syövät myös ruusuja.
Villasukka:
Kiitos onnitteluista.
Olen miettinyt noita kissakuvakortteja, mutten ole vielä kehdannut toteuttaa. Ehkä ensi jouluna :D.
ONNEA!!! On se vaan hieno tunne kun on oma (ja pankin, heh) kämppä. Sen remontoiminenkin on ihan eri juttu, sitä tekee suuremmalla rakkaudella jotenkin.
Vanhat talot on ihania. Meilläkin on huonekorkeus liki kolme metriä, vessan ovessa on erikoinen vanha lukko ja löytyy myös se pohjoispuolen kylmäkomero. :) Ja sitten on tietysti se jäljittelemätön fiilis, jonka menneet vuosikymmenet on jättäneet taloon, oi! Onnea uuteen kotiin vanhassa talossa. :)
Vilma: Kiitos onnitteluista! Remontoidessa eteen on tullut joitakin "mielenkiintoisia" ratkaisuja aiemmilta vuosilta, mutta todennäköisesti teen itse vielä omituisempia. Amatöörin kaheliudesta saattaisi kertoa myös se, että makuuhuoneen miljoonat naulanreiätkin vain ihastuttaa. "Vitsi, tätä ei varmaan oo paklattu IKINÄ!"
Lähetä kommentti